When you are an art residency on a small island on an archipelago, and a new and horrible war hits a "nearby" country... what is the best you can do to help those people in the best way you can?
Yes, you are right, make an open call and offer a residency for those artists that need to leave the country to have a safe place to stay and create. And that's what AARK founders Renja & Benkku did. This way, two artists from Ukraine found their way to the residency through a long and complicated process, and they want to share their art and their stories with us.
(if you wish, you can read this story in PDF format, as it was published originally in the local and rural magazine Korpo Bladet)
/ Hello Oksana. Welcome to Korpo. Can you tell us what you are doing here, and how did you find your way to Korpo and AARK?
Hello! I am an artist from Ukraine. I was studying monumental painting in Lviv Academy of Art, but lately I was making more graphic works.
When the war came, everything stopped working and there was no job. Other countries also started helping Ukrainians and Ukrainian artists. But most of the propositions were for people who left the country. But didn't plan to move, so I started looking for some support for artists who stay in Ukraine. I filled some applications and had an answer from HIAP (Helsinki International Artist Program) to take part in Ukraine Solidarity Residency. A few Residencies take part in this program, and I was assigned to AARK in Korppoo. This is my first visit to Finland and I must say that I like to be here and I am also very happy to be in Korppoo!
/ Could you tell us where you lived before having to leave the country, and how were the living conditions for you?
I'm from western part of Ukraine and the last city I lived in was Ivano-Frankivsk. It’s not a city in the front line, but a lot of Ukrainians came there, escaping from the war. There is no safety anywhere. You always have to be careful. We were volunteering almost from the first day of the war. It was very hard to paint because of all the air raid sirens. Life has really changed.
/ Can you tell us something about your art, your creativity? What are you working on right now?
Now I have a possibility to work. I also tried something new. These are fabric collages and of course the main term of them are boats! I have a window view with boats, so no other choices. And they also pass the nature of the archipelago. Of course, I made some works about war. I painted ruined buildings. It was hard to start painting something else but war. But at some point, I understood that now I'm here in Finland, and I should show that in my artworks. Now I have some paintings with boats, local churches, but also destroyed Ukrainian buildings and some sketches.
/ Is there anything specific that you would like to tell our readers, or something you would need from our community?
I want to thank everyone for all their support and help! AARK is a great place to be here and work.
Tervehdin sinua, hyvä ihminen!
Missä sinä olet?
Minä – olen planeetalla Maa.
Se on vihreä ja vaaleansininen, niin paljon täällä on vettä ja kasveja.
Ihmiset ovat jakaneet sen eri valtioihin.
Sininen taivas ja keltaiset pellot – niistä kertoo Ukrainan valtion lippu. Siellä minä synnyin.
Lapsuudesta asti olen halunnut tulla toimittajaksi, ja sittemmin olen opiskellut Kiovan Kansallisessa yliopistossa. Olen aina halunnut oppia kuulemaan ja ymmärtämään sinua. Siitä kertovat minun artikkelini, kirjani, valokuvani ja lauluni.
Eilen näin painajaisunen, että minun maalleni tuli sotajoukko.
Näin unessa ankaria taisteluita, evakkojunia, äitejä jonottamassa maitoa lapsille.
Aluksi minä itkin.
Mutta sitten ymmärsin nopeasti: minun täytyy ehtiä kertoa sinulle omasta maastani. Sen vuoksi lähetän sinulle oman viestini. Se on rakkauden viesti.
Minua kutsutaan Tata Asteriksi. Se on minun syntymänimeni Tatjana Zvezdochkina käännettynä latinan kielelle. Passissa seisoo miehen sukunimi – Skorokhod. Se tarkoittaa sananmukaisesti nopeaa kulkemista.
Ja minä haluan, että minun viestini kauneuden voimasta saapuisi pian luoksesi.
Vielä minä ehdin hymyillä sinulle!
Tiedätkö, minä kuuntelen niiden kertomuksia elämästä, matkoista, rakkaudesta.
Myöhään illalla, kun taivaalle ilmestyvät tähdet, astun ulos kuullakseni, mistä terälehdet puhuvat taivaan kanssa.
Ja aamunkoitteessa minä herään ottaakseni kuvia, kun luonto odottaa auringonnousua.
Entä tiedätkö, kuinka hyttyset iloitsevat minusta! On totta, olen niille vain ruokaa. Ja suojaksi minä puen käsineet ja mehiläishoitajan hatun.
Pidätkö sinä enemmän puutarhan kukista vai villiruusuista?
Minä pidän niistä yhtä paljon ja tiedän, että ne ovat erilasia, mutta ne kuuntelevat yhdessä yöllistä taivasta.
Ukrainan symboli on unikko.
Suomen kansalliskukka on kielo.
Kielo on aina mukanani, koska se on minun syntymäpäiväkukkani.
Entä – rakastatko omenoita?
Sinä näet, miten ne loistavat aamun sarastuksessa, aamukasteen peseminä.
Näin sinä näet, miten kasvit pystyvät olemaan ystäviä – kasvit, jotka kasvavat samassa maassa. Niitä yhdistää taivas, aurinko, tähdet, maa, kaste ja tuulet.
Ne ovat kaikkia varten.
Vielä minä ehdin hymyillä sinulle!
Ajattelen, että kaikki rakastavat sitä.
Minun maassani se on lämmin kesällä ja jäätyy vain harvoin talvella.
Se on monivärinen ja erittäin ystävällinen.
Me juttelemme aina sen kanssa.
Se antaa minulle lahjoja. Minä laulan sille lauluja. Ja otan valokuvia sinua varten aalloista ja simpukankuorista.
Vasta viime vuonna olen oppinut valokuvaamaan levää ja valmistauduin ottamaan sarjan valokuvia siitä, kuinka merellä aloitettiin taisteluharjoitukset.
Minun oli matkustettava pois. Meri tuli surulliseksi ja valmisti minulle hyvästiksi lahjan.
Uin illalla ja yhtäkkiä näin, että läheisyydessä, noin viidenkymmenen metrin päässä minusta vilahti jotakin tummaa.
Sammakkomies?
No ei kai hai!
Samassa silmänräpäyksessä kolme delfiiniä ui luokseni, ne ympäröivät minut omalla ihmeellisellä tanssilla eviään heilutellen.
Enkä minä kertonut tästä kenellekään, mutta nyt puhun.
Nyt, kun olen nähnyt painajaisunen sodasta, ajattelen, miten siellä voivat ystäväni – delfiinit?
Mitä mieltä sinä olet, onko niillä kaikki kunnossa?
Näetkö jälkiä hiekassa?
Tässä minun.
Ja tässä sinun.
Vielä minä ehdin hymyillä sinulle!
Vartuin siellä, missä graniittikallioilta virtaa lähdevesi. Vesi tuo mukanaan puhtautta, sanan, valon ja äänen lahjoja.
On mahdollista istua pitkään lähteen luona ja kuunnella sen laulua.
Kolme vuotta sitten ensi kerran otin kuvia lähdevedestä.
Enkä uskonut silmiäni!
Mitä tämä on?
Miksi vesi näyttää vaaleansinisiltä juurilta, silkiltä, lankakerältä?
O – o – o. Lähdevesi?
Siitä alkaen se on ollut minun sankarittareni, ja kiiruhdan aina iloisena tapaamaan lähteitä.
Muinaisista ajoista alkaen niitä on nimitetty lähteiksi.
Tässä on se salaisuus. On mahdollista, että nimenomaan vesi on elämän lähde.
Tiedemiehet tutkivat nyt tätä.
Ja minä peseydyn lähdevedessä, ja yhdessä sen kanssa luomme kuvia.
Aseta kämmenet alle. Se vesi on sinua varten.
Ja minä ehdin hymyillä sinulle!
Viime kesänä minä asuin seuduilla, joilla oli paljon kukkia, yrttejä ja marjoja. Ihanien Karpaattien vuorten läheisyydessä. Ja olen lukenut, että kansan kalenterin mukaan ennen elokuun 15 päivää oli tapana sitoa seppeleitä vaaroilta suojelemiseksi. Minäkin keräsin ruohoja, tyrnin oksia, monenlaisia yrttejä – ja niin punoin ensimmäisen oman suuren seppeleen.
Yksinkertaisesti, minä todella halusin tehdä sen!
Mäkimeirami on minun maani ihana sakraalinen yrtti. Se parantaa ja antaa voimia. Ajattelen, että juuri mäkimeirami antoi minulle impulssin seppeleiden tekemiseen.
Se oli oivallus!
Tiedäthän sinä, mitä se on, kun pääset innostuksen pyörteisiin.
Unikko ja heisipensaan marjat, tammenlehvät ja omenapuun oksat pohjiksi – kaiken antoi luonto oikealla hetkellä. Minulle jäi vain tehtäväksi kerätä materiaali ja solmia seppeleet. Joskus korkeassa ruohikossa kastuivat kengät ja piikit pistelivät käsiä.
Mutta kun seppele oli valmis – kuvittele, kuinka paljon iloa se antoi!
Haluan jakaa sinun kanssasi tämän ilon.
Vielä minä ehdin hymyillä sinulle!
Thank you, Oksana & Tetiana! 🙏🏼💚
